top of page

12.12.2014

DHL Hockey Team kohtasi torstai-iltana Pikakiitäjät Arena 2:n kirkkaissa valoissa toistamiseen tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu päättyi Hockey Teamin niukkaan 2-3 vierasvoittoon. Toisessa ottelussa kotijoukkue oli vahvempi loppulukemin 2-1 (1-1, 0-0, 1-0). Joukkueiden toinen kohtaaminen noudatti samaa kaavaa kuin ensimmäinen. Ottelu oli tasainen ja tiukka, mutta paremman erikoistilannepelaamisen ansiosta Pikakiitäjät tasoitti keskinäiset ottelut tällä kaudella 1-1:een.

 

Kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon ylivoimalla ottelun ensimmäisessä erässä valotaulun näyttäessä aikaa 5:30. Hockey Team punnersi tasoihin Antti Kousan maalilla ajassa 10:16, Syöttöpisteet Kousan maaliin merkittiin Tuomas Korkalaiselle, joka avasi tämän kauden pistetilinsä, sekä ottelussa joukkueen kapteenina toimineelle Marko Palmbergille. Lukemista 1-1 lähdettiin ensimmäiselle erätauolle vierasjoukkueen selvitettyä toisen alivoimansa erän lopussa.

 

Ottelun toinen erä oli maaliton. Toisessa erässä kumpikin pääsi yrittämään johtomaalia ylivoimalla, kotijoukkue Pikakiitäjät kahdesti, Hockey Team kertaalleen. Ottelun voittomaali nähtiin ajassa 34:12, kun  Hockey Teamin pelatessa ylivoimaa vierasjoukkueen Ali Alarkhia karkasi läpiajoon. Todelliseen loppukiriin vierasjoukkue ei kyennyt, sillä ottelun loppu kului jäähypenkkiä kuluttaessa. Hockey Teamin maalia vartioi Tony Laakso, joka esitti loistavia torjuntoja läpi ottelun ja piti joukkueensa mukana taistelussa loppuun asti. Torjuntoja Laaksolle kertyi yhteensä 31 kappaletta.

 

Ottelu Pikakiitäjiä vastaan oli vuoden 2014 viimeinen. Seuraavan kerran DHL Hockey Team nähdään tositoimissa vasta 10. päivä tammikuuta. Tuolloin joukkue matkustaa peräti Kellokoskelle asti HAHO:n vieraaksi. Ottelu alkaa kello jo 15:30, joten voidaan puhua aamupelistä. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan Hockey Team vuoden 2015 ensimmäiseen voittoon!

​

DHL Hockey Team toivottaa kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2015!

7.12.2014

Kuluneella viikolla pelattiin kaksi ottelua - vuorokauden sisään. Huhhuh. Jatkosarja pyörähti käyntiin sunnuntaina 30.11., kun DHL Hockey Team matkasi Myyrmäkeen Morrisonin vieraaksi. Maanantaina 1.12. Bad Company saapui Myyrmäkeen Hockey Teamin vieraaksi.

 

Ottelu Morrisonia vastaan käynnistyi vierasjoukkueen osalta tehokkaasti, kun vieraat johtivat ottelua jo 0-3 valotaulun näyttäessä aikaa 8:05. Hetkeä myöhemmin Morrison onnistui ylivoimalla kaventamaan tilanteeksi 1-3, josta lähdettiin erätauolle. Maalinteossa onnistuivat Pauli Luode, Sami Mäkelä sekä kauden enismmäisellään Heikki Aulio. Toinen erä alkoi kotijoukkueen komennuksessa, kun Mäkelä-Virtanen kavensi tilanteeksi 2-3 aivan erän alussa. Mutta vain minuuttia myöhemmin Antti Kousa kuittasi edellisen, tilanne 2-4. Tuomas Räisänen lisäsi vierasjoukkueen etumatkaa 2-5:een vain kaksi minuuttia edellisestä. Toisen erän lopussa Morrison pääsi yrittämään kavennusta 5-3 vastaan puolitoista minuuttia, mutta vierasjoukkueen alivoima kesti rynnistyksen. Kolmas erä ehti vanheta vain 6:06 kun Räisänen siirsi vieraat 2-6 johtoon illan toisella osumallaan. Vain reilu kaksi minuuttia edellisestä ja Aki Nikkinen tälläsi lukemiksi 2-7. Ottelun lopussa Morrison onnistui vielä maalinteossa kaunistaen loppulukemat 3-7. Hockey Teamin maalinsuuta vartioinut Tony Laakso oli kuin muuri ja kirjautti itselleen 44 torjuntaa.

 

Vain vuorokausi myöhemmin Bad Company saapui vieraaksi Myyrmäkeen. Liekkö edellinen ottelu painanut vielä kotijoukkueen pohkeissa, sillä Bad Company jyräsi vakuuttavaan 1-9 (0-2, 0-2, 1-5) voittoon. Kotijoukkueen ainokaisen viimeisteli poikkeuksellisesti puolustajana pelannut Pentti Muhonen. Ottelun lopussa nähtiin ikävännäköinen loukkaantuminen, kun juuri ennen päätössummeria kotijoukkueen ainokaisen viimeistellyt Pentti Muhonen meni pysäyttämään rännikiekkoa hyökkäysalueella. Samaa kiekkoa lähti tavoittelemaan myös vierasjoukkueen pelaaja tönäisten hieman edellä luistellutta Muhosta. Töytäisyn seurauksena Muhonen kaatui ja loukkasi ranteensa. Jatkotutkimuksissa selvisi että värttinäluu oli poikennut. Koko joukkue toivottaa Penalle pikaista paranemista!

 

Jatkosarja jatkuu torstaina 11.12., kun Hockey Team matkustaa Ilmalaan Pikakiitäjien vieraaksi toistamiseen tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu lokakuussa päättyi Hockey Teamin niukkaan 2-3 voittoon. Tervetuloa paikanpäälle katsomaan, kun Pikakiitäjät hakee revanssia DHL Hockey Teamista! Otteluhan alkaa kello 21:00 ja se pelataan Hartwall Arenan harjoitushallissa, eli Arena 2:ssa.

17.11.2014

Sunnuntai-ilta. Prime-time. Sarjakärki. Siinä kolme hyvää syytä sille, miksi kannatti olla Malmin jäähallilla sunnuntai-iltana kello 21:00. Tuolloin DHL Hockey Team matkusti loistavan alkukauden pelanneen Stadi HC:n vieraaksi. Kuumatunteisessa ottelussa päädyttiin lopulta 3-3 (1-1, 2-2, 0-0) tasapeliin. Vierasjoukkue lähti otteluun hyvällä jalalla ja siirtyikin 0-1 johtoon Timo Paasikankaan maalilla kun ottelu oli ehtinyt vanheta vain 2:43. Johtoasema ei kuitenkaan kestänyt kauaan, vaan Stadi HC:n Henri Wahlman onnistui tasoittamaan tilanteeksi 1-1. Toisen erän maalinteon aloitti kotijoukkueen Tommi Metso siirtäen joukkueensa 2-1 johtoon. Tasoitus nähtiin kuitenkin pian, kun Mikko Paju ohjasi ylivoimalla ottelun 2-2:een. Valotaulujen näyttäessä aikaa 25:00 Jouko Pukki laukoi kotijoukkueen jälleen maalin johtoon. Vain reilu minuutti tästä Hockey Team tasoitti jälleen, kun Pauli Luoteen tulinen rannelaukaus painautui verkon perukoille vastustamattomasti. Kolmannessa erässä ei maaleja nähty, kiitos Hockey Teamin maalivahti Jani Malisen, joka torjui ottelussa peräti 41 laukausta. Näin ollen pirteästi esiintynyt Hockey Team nappasi yhden pisteen kotiinviemiseksi.

 

Kyseinen piste tiesi sitä, että DHL Hockey Teamin sijoitus alkusarjan jälkeen oli 3. Kuudesta ottelusta joukkue onnistui voittamaan kolmesti, häviten kaksi ja kerran pelattiin tasan. Alkusarjan kolmannen sijan myötä DHL Hockey Team jatkaa pelejään AAA-Divisioona -jatkosarjassa, jossa pelit käynnistyvät 30.11. vierasottelulla Bad Company:a vastaan. Kyseinen ottelu pelataan Myyrmäessä kellon näyttäessä aikaa 22:00.

4.11.2014

Sivusto on pitänyt hieman hiljaiseloa ylläpitäjän koulukiireiden vuoksi. Lähdetään perkamaan syksyn satoa kronologisessa järjestyksessä. Lokakuun ensimmäisessä ottelussa DHL Hockey Team matkusti Hartwall Arenan harjoitushallin kirkkaisiin valoihin, jossa vierasjoukkuetta isännöi Pikakiitäjät. Tasaisen ottelun jälkeen voitolla lokakuun sateiseen yöhön pääsi DHL Hockey Team loppulukemin 2-3 (0-1, 1-0, 1-2). Hockey Teamin maaleista vastasivat Mikko Paju ja Pentti Muhonen kahdella osumallaan. Hockey Teamin maalissa Tony Laakso torjui 36 laukausta 38:sta.

 

Lokakuun toinen ottelu pelattiin maanantaina 13. päivä kun DHL Hockey Team isännöi HERO:a Helsingistä. Edellisen ottelun tapaan myös tämäkin ottelu eteni tasasissa merkeissä Hockey Teamin kammetessa niukan 4-3 (0-1, 4-1, 0-1) kotivoiton. Voitto ratkesi ottelun toisessa erässä kotijoukkueen onnistuttua maalinteossa neljästi kuuden minuutin sisällä. Maaleista vastasivat Timo Paasikangas, Ville Gustafsson, Janne Hakulinen sekä Mikko Paju iskien maalit mieheen. Voiton takuumiehenä Hockey Teamin maalinsuulla Jani Malinen torjui 29 kertaa.

 

Lokakuun kolmannessa ottelussa, 27.10., vastaan asettui HT HAMMERS Tapiolasta, minne DHL Hockey Team matkusti vieraaksi. Liekkö syy aikaisen alkamisajankohdan (17:30), mutta ottelussa Hockey Team oli pahasti unessa. HT HAMMERS voitti lopulta ottelun 7-2 (3-0, 1-0, 3-2) tehden peräti kaksi alivoimamaalia. Vierasjoukkue sai maalihanat auki vasta ottelun päätöserässä, kun ensin puolustaja Sami Mäkelä kavensi ottelun 5-1:een ja heti perään hyökkääjä Antti Kousa kavensi ottelun 5-2:een. Vierasjoukkueen maalilla Jani Malinen venyi kiekon eteen 35 kertaa.

 

Näin ollen DHL Hockey Teamin saldo lokakuulta oli kolme ottelua, joista kaksi voittoa ja yksi tappio. Näissä otteluissa maalinteossa Hockey Team onnistui yhteensä yhdeksän kertaa. Puolestaan vastustaja pöllytti Hockey Teamin verkkoa lokakuussa yhteensä 12 kertaa.

 

Marraskuu alkoi otteluiden merkeissä maanantaina 3.11., jolloin Myyrmäkeen saapui Torpedos. Ottelun alku oli kotijoukkueelle erittäin hankala, kun Torpedos karkasi 0-3 johtoon kun ottelua oli pelattu vasta viisi minuuttia. Hockey Team nousi kuitenkin tasoihin ottelun toisessa erässä, kun maalinteossa onnistui Marko Palmberg, Pauli Luode sekä Jaki Saarivirta. Kolmannessa erässä Torpedos karkasi jälleen johtoon kahdella ylivoimamaalilla. Aivan ottelun lopussa kotijoukkue näytti tahdonvoimansa latomalla kolme maalia kolmeen minuuttiin voittaen ottelun lukemin 6-5.

29.9.2014

Kausi 2014-2015 polkaistiin käyntiin myöhään maanantai-iltana, kun Hockey Teamin vieraaksi Myyrmäkeen saapui Gringos. Kausi käynnistyi kotijoukkueen osalta vauhdikkaasti kun ajassa 9:02 Atte Karjalainen sai kunnian viimeistellä joukkueen ja samalla hänen itsensä kauden ensimmäisen täysosuman. Vain hetkeä myöhemmin Timo Paasikangas tuplasi johdon 2-0:aan. Tämän jälkeen vierasjoukkue sai juonenpäästä kiinni ja kavensi ylivoimalla tilanteeksi 2-1 erän viimeisellä minuutilla. Maalia edelsi kaksi Hockey Teamin peräkkäistä jäähyä. Kotijoukkueen maalivahti Jani Malinen torjui erässä 11 Gringosin maalintekoyritystä.

 

Toiseen erään lähdettiin kotijoukkueen maalin johtoasemassa. Johtoasema kesti vain noin neljä minuuttia toisessa erässä, kun Gringos onnistui tasoittamaan ottelun 2-2:een. Toisessa erässä Gringos onnistui vielä kertaalleen maalinteossa siirtyen ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. Parin alivoiman takia maalivahti Malinen oli maalillaan työllistetty peräti 14 torjunnallaan.

 

Ottelun viimeinen erä alkoi DHL Hockey Teamin yhden miehen ylivoimalla. Kotijoukkueen illan toinen ylivoimamahdollisuus tuotti tulosta, kun Mikko Paju tasoitti ottelun 3-3:een suoran hyökkäyksen päätteeksi. Tasoitusmaalin jälkeen Hockey Teamille tarjoutui paikka siirtyä ottelussa jälleen johtoon, kun Gringos otti kaksi peräkkäistä jäähyä. Tällä kertaan ylivoima ei tuottanut tulosta, vaan vierajoukkueen Teemu Tieva karkasi läpiajoon ja siirsi vierasjoukkueen 3-4 johtoon siirretyn rangaistuksen aikana. Maali oli Tievan illan toinen ja samalla neljäs tehopiste. Ottelun lopussa Gringos onnistui vielä kertaalleen maalinteossa voittaen ottelun lopulta 3-5. Jani Maliselle DHL Hockey Teamin maalinsuulla kertyi yhteensä 32 torjuntaa.

 

Seuraavan kerran DHL Hockey Team nähdään tositoimissa torstaina 9.10., kun joukkue matkustaa Pikakiitäjien vieraaksi Helsinkiin. Ottelu pelataan Hartwall Arenan harjoitushallissa ja se alkaa kello 21:00. Tervetuloa paikanpäälle kannustamaan DHL Hockey Team voittoon!

26.9.2014

Uusi kausi, uudet kujeet. Niin myös tälläkin kertaa, kun kaksi DHL:n joukkuetta, DHL Slapshots ja DHL Hockey Team, päättivät yhdistää voimansa. Fuusioitumisen lopputuloksena syntyi entistäkin vahvempi DHL Hockey Team. DHL Hockey Team pelaa tulevalla kaudella samassa sarjassa, missä DHL Slapshots pelasi viime kaudella. Joukkueen kapteenina toimii Timo Paasikangas, varakapteeneina Marko Palmberg, joka toimii edelliskauden tapaan joukkueen "koutsina", sekä Ville Gustafsson.  Team General Managerin tehtäviä tulevalla kaudella hoitaa Pauli Luode.

​

Hockey Teamin kausi alkaa tulevana maanantaina, 29.9., kun Myyrmäkeen saapuu vieraaksi Gringos. Ottelu alkaa kello 21:50. Alkusarjassa pelataan yhteensä kuusi ottelua, joista puolet kotona ja puolet vieraissa. Tarkan otteluohjelman löydät tästä. Alkusarjan jälkeen kausi jatkuu tuttuun tapaan jatkosarjassa.

23.5.2014

Käyn ahonlaitaa, minä ilman paitaa.. Mutta vielä ennen kesälaitumille siirtymistä tiivistetään Släpäreiden kausi 2013-2014. Kausi 2013-2014 alkoi Släpäreiden osalta 11. lokakuuta 2013 alkusarjalla. Alkusarjassa Släpäreiden peli ei ollut täysin valmista: saldona alkusarjasta 1 voitto ja 6 tappiota maalierolla 16-38. Alkusarjan jälkeen Släpäreiden kausi jatkuikin alemmassa jatkosarjassa, jossa pelit käynnistyivät 25. marraskuuta 2013. Kauden  edetessä Släpärit paransi peliään kuin sika juoksuaan; tuloksena jatkosarjasta 4 voittoa, yksi tasapeli sekä 5 tappiota maalieron ollessa 52-48. Tämä oikeutti jatkosarjan 5. sijaan tasapisteillä kahden muun joukkueen kanssa. Kun sarjan 4 parasta joukkuetta lunasti paikkansa playoffeihin, tarkoitti tämä Släpäreiden putoamista playoffeista maalieron turvin. Näin ollen Släpäreiden pelit päättyivät pettymykseen, kun joukkue jäi toisena vuotena peräjälkeen ilman mitalia.

 

 

Lopuksi vielä kausi numeroina:

 

Kaudella 2013-2014 Släpärit pelasivat 17 ottelua, joista 5 voittoa, 1 tasapeli ja 11 tappiota.

Kaudella 2013-2014 Släpärit tekivät 68 maalia ja päästivät 86. Maaliero näin ollen -18.

Joukkueen sisäisen pistepörssin voitti Mikko Paju tehopisteillä 6+17=23.

Joukkueen sisäisen maalipörssin voitti Pauli Luode 11 osumallaan.

Ahkerimmin jäähypenkkiä kulutti Pentti Muhonen 40 rangaistusminuutillaan.

Släpärivahdit venyivät kaudella 2013-2014 kiekon eteen yhteensä 512 kertaa,

joista 347 kertaa kiekon eteen ehti Jani Malinen.

Joukkueessa pelasi kaikenkaikkiaan 26 pelaajaa kauden aikana.

Kaikenkaikkiaan 19 pelaajaa 22:sta kenttäpelaajasta onnistui maalinteossa kauden aikana.

Kauden aikana sivulatauksia kertyi 3447.

 

 

Tämän päivityksen myötä sivusto jää ansaitulle kesälomalle. Sorvin ääreen palataan hyvissä ajoin ennen kauden 2014-2015 alkua. Sivusto haluaa kiittää vierailijoitaan käynnistä ja toivottaa oikein hauskaa kesää! Niin kuin muuan ex-jääkiekkoilija joskus totesti: Ny rillataan!

12.3.2014

DHL Slapshotsin kausi 2013-2014 paketissa. Tämä varmistui myöhään keskiviikkoiltana, kun Ice Tigers kävi hakemassa kaksi pistettä Tikkurilasta lukemin 4-7 (2-3, 2-2, 0-2). Tasapeli olisi varmistanut kotijoukkueelle paikan runkosarjan neljän parhaan joukossa ja paikan pudotuspeleihin.

 

Ice Tigersin kovaääninen kannattajajoukko siivitti suosikkijoukkueensa huimaan vireeseen. Ottelusta muodostui maalijuhla, jonka aloitti vierasjoukkueen Jari Aikio ajassa 3:10. Vain 20 sekuntia myöhemmin kotijoukkueen Pauli Luode iski pelin tasoihin kauden 11. osumallaan, syöttöpisteet herroille Palmberg ja Räisänen. Ajassa 8:25 Jari Aikio onnistui toistamiseen ohittamaan Släpäri-vahti Jani Malisen. Aki Nikkisen kauden kolmas osuma nosti DHL Slapshotsin jälleen tasoihin ajassa 13:03, mutta vierasjoukkueen Janne Palo kaatoi kylmää vettä Släpäreiden niskaan aivan erän lopulla iskien pelin 2-3:een.

 

Toisessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat kahdesti. Kotijoukkueelta maalinteossa kunnostautui Jarkko Seppälä sekä Janne Hakulinen. Seppälälle osuma oli kauden 7. ja Hakuliselle kauden 10. Näin ollen kolmanteen erään lähdettiin jännittävästä 4-5 tilanteesta.

 

Kolmannen erän alkuun Släpärit pääsivät hakemaan tasoitusosumaa ylivoimalla, kun Jari Aikio huitoi itselleen kahden minuutin rangaistuksen. Släpäreiden ylivoima oli heikkoa ja Ice Tigersin Kari Laari karkasi alivoimalla läpiajoon ja iski Ice Tigersin kahden maalin johtoon. Tästä sillasta ei kotijoukkue enää noussut ja aivan pelin lopussa Leo Kantola varmisti DHL Slapshotsin kesäloman alun ylivoimaosumallaan.

 

Vielä ei kuitenkaan kannata ripustaa varusteita varastoon, sillä harjoitukset jatkuvat. Tikkurilasta ovat jäät sulatettu painin EM-kisojen vuoksi, joten harjoitukset ovat poikkeuksellisesti Helsingin jäähallissa. Lisätietoja joukkueen Nimenhuuto-sivuilta!

3.3.2014

Keskiviikkona 12.2. DHL Slapshots ja KoJo selvittelivät välejään jo toisen kerran tällä kaudella. Ensimmäinen ottelu päättyi KoJon 6-2 voittoon. Toisessa ottelussa Släpärit oli vahvempi maalein 5-4 (2-0, 2-2, 1-2).

 

Släpärit siirtyi 1-0 johtoon Jarkko Seppälän maalilla kun vasta 1:19 oli ensimmäistä erää pelattu. Ajassa 10:20 Pauli Luode tuplasi Släpäreiden johdon 2-0:aan. Ensimmäisessä erässä KoJo pääsi ylivoimalle kahdesti, mutta Släpäreiden puolustus kesti. Kotijoukkueenkaan kahden minuutin ylivoima ei tuonut lisäosumia.

 

Toista erää oli pelattu neljä minuuttia, kun ajassa 19:00 Janne Hakulinen lisäsi DHL Slapshotsien johdon jo 3-0:aan. Mutta vain kaksi ja puoli minuuttia edellisestä KoJo onnistui kaventamaan tilanteeksi 3-1. Kotijoukkueen valtava rynnistys palkittiin ajassa 24:46, kun puolustaja Sami Mäkelä kiskaisi pikkumustan yläpesään, tilanne 4-1. Aivan kuin aikaisemmin, KoJo pääsi kuittaamaan noin kolme minuuttia myöhemmin tilanteeksi 4-2, josta lähdettiin toiselle erätauolle. Toisessa erässä vierasjoukkueen maalivahdille kirjattiin peräti 21 torjuntaa.

 

Kolmannessa erässä alkoi jäähyily. Erän alkupuoliskolla Släpärit pääsivät pyörittämään ylivoimaa yhteensä viisi minuuttia onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. Erän toisella puolikkaalla oli kotijoukkueen vuoro jäähyillä. Ensin Julius välimäki istui kahden minuutin rangaistuksen, jonka päätyttyä Jari Mokkala hankki itselleen kahden minuutin jäähyn. Jäähyn aikana Pauli Luode polkaisi läpiajoon, joistä hän harvemmin erehtyy. Eikä erehtynyt tälläkään kertaan, vaan lisäsi kotijoukkueen johdon turvallisen tuntuiseen 5-2 tilanteeseen. Släpäreiden selkä suoristui ja KoJo pääsi kaunistelemaan loppulukemia kahdella viimeisen minuutin maalilla, lopputulos 5-4. Släpäreiden maalissa Jani Malinen torjui yhteensä 21 kertaa.

 

27.2. DHL Slapshots matkasi vieraspeliin Tikkurilan Trio -areenalle. Vastaan asettui venäläisjoukkue HC MIG. Ottelun panokset olivat korkeat, sillä voitolla Släpärit säilyttäisi mahdollisuuden jatkosarjan 3. sijaan. Leikkö tästä lisäpotkua pohkeisiinsa saanut vierasjoukkue latasi tylyt 0-5 lukemat taululle jo ensimmäisessä erässä. Hyvin luistellut Släpäri-joukkue voitti ottelun peräti 3-10. Ottelun tehomiehinä häärivät tehot 2+2 saalistanut Jarkko Seppälä sekä 2+1 tehopisteet tehneet Jaki Saarivirta, Janne Hakulinen  ja Pauli Luode. Vasta toista otteluaan DHL Slapshotsin joukkueessa pelannu maalivahti Ville Iivanainen torjui ottelussa 34 laukausta.

7.2.2014

Släpäreiden kahden ottelun viikko alkoi keskiviikkona 5.2. kotiottelulla HC Reinoja vastaan. Ottelu oli joukkueiden välillä jo kauden toinen, ensimmäisen ottelun HC Reinot voitti 4-2 Hartwall Areenan kirkkaissa valoissa. Tällä kertaa HC Reinot olivat parempia tylyin luvuin 1-7 (1-2, 0-1, 0-4). Ottelu pysyi tulostaululla tasaisena aina viimeiseen erään asti, jossa alkoi Släpäreiden jäähyily. Viimeisessä erässä Släpäreille tuomittiin peräti 7 kappaletta kahden minuutin rangaistuksia sekä päälle Timo Ollikaisen 10 minuutin käytösrangaistus. Koko ottelussa DHL Slapshots kulutti jäähypenkkiä 30 minuutin verran. Kun HC Reinojen ylivoimapeli toimi, tuloksena oli kaikenkaikkiaan 4 ylivoimamaalia ja selkeä voitto.

 

Ottelun maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkueen Sami Mäkelä Ville Hakon esityöstä. Tämän jälkeen kotijoukkue joutuikin lähinnä puolustuslinjalle HC Reinojen painaessa peliä Släpäreiden puolustuspäätyyn. Släpärivahti Jani Malinen venyi kiekon eteen peräti 47 kertaa ja olikin kotijoukkueen paras pelaaja. Släpäreiden peliä hankaloitti myös Ville Gustafssonin ulosajo ottelun kolmannessa erässä (3 kpl kahden minuutin jäähyjä). Ottelu oli unohdettava nopeasti, sillä jo perjantaina Släpärit olivat jälleen tositoimissa.

 

Perjantaina 7.2. DHL Slapshots matkusti KilU:n vieraaksi Töölöön. Poisjääntien vuoksi apuun pyydetty Ville Iivanainen teki debyyttinsä DHL Slapshotsien veräjänvartijana. Itse ottelusta muodostui värikäs ja tapahtumarikas.

 

DHL Slapshots aloitti keskiviikon tapaan maalinteon ottelun ensimmäisessä erässä. Mikko Paju onnistui ylivoimalla laittamaan kiekon maaliin Jarkko Seppälän ja kauden ensimmäisen pisteensä saaneen Timo Ollikaisen syötöistä. Jo seuraavassa vaihdossa kotijoukkueen Juhani Rapo onnistui tasoittamaan ottelun 1-1:een. Tämän jälkeen Rapo viimeisteli vielä kaksi maalia viiden minuutin sisään tehden hattutempun jo ottelun ensimmäisessä erässä. Tauolle lähdettiin tilanteessa 1-3.

 

Ottelun toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi: KilU lisäsi johtoaan 1-4:ään kun toinen erä oli ehtinyt vanheta vain 1:17. Släpäreiden Tuomas Räisänen onnistui kuitenkin kaventamaan 2-4:ään vain reilu minuutti edellisestä. Tämän jälkeen alkoikin tapahtua: kotijoukkueen Olli-Marko Virkkunen ja Släpäreiden Ville Hako selvittelivät välejään sillä seurauksin, että Virkkuselle langetettiin 2+10 minuuttia ja Hako ajettiin suihkuun keräten rangaistuksia 2+5+20 minuuttia. Samassa rytäkässä Släpäreiden Pentti Muhonen keskusteli itselleen 10 minuutin käytösrangaistuksen. Tilanteen jälkeen Sami Mäkelä onnistui kaventamaan ottelun 3-4:ään vielä toisen erän lopussa.

 

Ottelun viimeiseen erään lähdettiin Släpäreiden ylivoimalla. Ylivoima ei hyvästä painostuksesta huolimatta tuottanut tulosta tällä kertaan. Julius Välimäki onnistui tasoittamaan ottelun 4-4:ään digitaalien pysähtyessä aikaan 34:21. Tasoituksen jälkeen vierasjoukkue pääsi vielä kerran ylivoimalle, tuloksetta. Näin ollen ottelu päättyi 4-4. Släpäreiden maalissa ensimmäistä otteluaan pelannut Ville Iivanainen pelasi loisto-ottelun torjuen 38 laukausta.

 

Ottelun jälkeen tunteet kuumenivat jälleen. Tuomarilinjasta tuohtunut Pentti Muhonen keskusteli tuomareiden kanssa sillä seurauksella, että tuomarit langettivat hänelle vielä 5+25 minuuttia ottelun jo päätyttyä. Näin ollen Släpärit joutuvat tulemaan toimeen ilman Hakoa ja Muhosta ensi keskiviikon pelissä, kun Tikkurilaan vieraaksi saapuu KoJo. Otteluhan alkaa tuttuun tapaan kello 22:00.

29.1.2014

DHL Slapshots saalisti kauden kolmannen ja samalla kalenterivuoden ensimmäisen voiton myöhään keskiviikkoiltana käydyssä kamppailussa WHC:tä vastaan. Ottelu päättyi Släpäreiden 5-2 (0-0, 1-2, 4-0) voittoon. Ensimmäisessä erässä ei syntynyt yhtään maalia Släpäreiden lukuisista pakoista huolimatta. Maalinteossa onnistui ensimmäisenä WHC karaten 0-2 johtoon vain kahdessa minuutissa ottelun toisen erän alussa. Näistä jälkimmäisen Släpäreiden Aki Nikkinen onnistui kuittaamaan jo heti seuraavassa vaihdossa kaventaen pelin 1-2. Näistä lukemista lähettiin ottelun kolmanteen erään, jossa DHL Slapshots meni menojaan voittaen erän peräti 4-0. Ottelun tehomiehinä häärivät 2-2 tasoituksen kolmannen erän alkuun tehnyt Aki Nikkinen tehoillaan 2+0 ja kolme maalia syöttänyt Pauli Luode. Myös Esa Seppänen onnistui kahdesti maalinteossa, Tuomas Räisänen kerran.

 

Pelillisesti Släpärit olivat huomattavasti WHC:tä edellä, luoden monia hyviä maalipaikkoja. Vierasjoukkueen huippuvireinen maalivahti Jukka Gardemeister piti 35 torjunnallaan loppulukemat siedettävinä. Vastaavasti toisessa päässä Jani Malinen venyi kiekon eteen vain 20 kertaa. Tuomareille ottelu oli erityisen helppo: ottelussa ei nimittäin puhallettu yhtäkään rangaistusta.

 

Voitto oli Släpäreiden toinen kolmeen otteluun. Näissä otteluissa erityisesti Pauli Luode on ollut hyvässä vireessä iskien tehopisteet 2+4=6. Seuraavan kerran Luode ja Släpärit nähdään tositoimissa keskiviikkona 5. helmikuuta, kun vastaan asettuu HC Reinot. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tällä kaudella päättyi HC Reinojen tiukkaan 4-2 voittoon Hartwall Areenalla. Miten HC Reinot pärjäävät Areenaa hieman himmeämmissä valoissa? Tule katsomaan!

6.1.2014

Vuoden ensimmäisessä pelissä DHL Slapshots kohtasi KoJon Myllypuron jäähallissa. KoJo oli sulatellut kinkut paremmin ja vei ottelun 6-2 (3-0, 2-0, 1-2). Släpäreiden peli oli erittäin vaisua kaksi ensimmäistä erää. Vasta ottelun kolmanteen erään joulukinkut saatiin karistettua pois pohkeista, josta tuloksena kaksi tehtyä maalia. Släpäreiden molemmista maaleista vastasi pirteästi pelannut Tuomas Räisänen. Syöttöpisteet merkattiin Pentti Muhoselle sekä Ville Hakolle.

 

Ottelun alku oli erityisen hankala. KoJo onnistui maalipaikoistaan kovalla prosentilla ja peli olikin  3-0 kun vasta 10 minuuttia oli ottelua ehditty pelaamaan. Ensimmäisen erän lopussa KoJo pääsi vielä yrittämään lisäämään johtoaan ylivoimalla, kun Mikko Paju istui kahden minuutin huitomisjäähyä.

 

Toisen erän alkupuoliskolla Släpärit pääsivät hakemaan kavennusmaalia ylivoimalla. Ylivoiman aikana nähtiinkin yksi osuma, kun KoJon Sami Sormunen onnistui ujuttamaan kiekon alivoimalla hyvin pelanneen Släpärivahdin Jani Malisen seläntaakse. Myös KoJo pääsi erässä ylivoimalle Jari Mokkalan koukittua jäähyn. Illan toisella ylivoimalla KoJo onnistui maalinteossa ja kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 5-0.

 

Kolmannessa erässä oli havaittavissa heräämisen merkkejä, kun Tuomas Räisänen iski kaksi täysosumaa kaventaen pelin 5-2:een. Lisäksi Släpärit pääsivät yrittämään kahdesti lisämaaleja ylivoimalla ottelun viimeisessä erässä. Ylivoima kuitenkin tökki, eikä tämän lähemmäksi Släpäreiden loppukiri ei riittänyt. KoJon Heikki Makkonen viimeisteli loppuluvut 6-2 tyhjään maaliin alivoimalla.

 

DHL Slapshots pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona, 29. tammikuuta kello 22:00 WHC:tä vastaan Tikkurilassa.

© 2024 by Mr. Taxi Hockey Club

Mr. Taxi Hockey Club
  • Facebook
  • YouTube
  • Instagram
bottom of page